torstai 15. elokuuta 2019

Purjehdusta Comfort 30-veneellä

Manjanan mukana merellä

Hankin loppukesästä 2017 Comfort 30-purjeveneen, vm. 1976. Olin kahdeksan vuotta purjehtinut Bellona 23-veneellä, joka on mukava vene, mutta matkapurjehdukseen kuitenkin pienehkö, sekä tilojensa että purjehdusominaisuuksiensa puolesta.

Veneen nimi oli ostohetkellä ja on edelleen Manjana. Veneen nimen vaihtaminen voi tietää huonoa onnea, joten nimi sai olla ennallaan, ja onhan se kolmitavuinen, a-kirjaimeen päättyvä. Veneen pituus on 9,09 m ja leveys 3,03 m. Valmistaja ilmoittaa painoksi 3200 kg, mutta luultavaa on, että elopaino on muutama sata kiloa enemmän.



Manjanassa on toppiriki eli mastonhuipputakila. Rullalaitteella oleva keulapurje on kooltaan 34 m2, isopurjeen koko on 16 m2 ja siinä on kaksi reiviriviä. Spinnua tai genaakkeria ei toistaiseksi ole, spinnun nostin ja puomi ovat kyllä valmiina.

Maston pystytys on jännää puuhaa. Jotain on useimmiten hukassa: kesän -18 alussa taisi yksi sokkatappi puuttua. Jostain se löytyi, ja ystävällisten purjehtijakollegoiden avulla masto saatiin pystyyn.
70- ja 80-lukujen purjeveneille taitaa olla tyypillistä, että keula on melko vino, jotta luonnonsatamiin pääsy on helpompaa. Rakenne luonnollisesti lyhentää vesilinjaa ja sen myötä runkonopeutta. Saman aikakauden ilmiö on istuinkaukalon kapeneminen perää kohti. Nykyisin purkkareiden takaosa on lähes yhtä leveä kuin keskiosakin. Eri aikoina on painotettu eri asioita.


Levankikisko havaittiin matkapurjehduksessa hieman hankalaksi, joten se otettiin pois. Kiinnitys ja irroitus käy näppärästi, joten sen saa nopeasti takaisinkin.

Purjehduskausi 2019

Lomapurjehdus 2019

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu